2.12.2012

Havis


Tuiki tavallisena torstai-iltana oli paljon suunnitelmia, mutta raincheckejä tulee ja menee aina. Joten kun kalenterini yllättäen tyhjeni, pienen facebook chat keskustelun jälkeen uusi suunnitelma oli kohdistaa nokka kohti Havista. Oikein hyvä tapa viettää aikaa myrskyn jo pikkuisen tehdessä tuloaan!


Havis on yksi suosikkipaikoistani, jonka viime visiitistä on vierähtänyt jo ihan hävyttömän pitkä aika. Paikka sijaitsee Kauppahallin vieressä Eteläranta 16:ssa Hotelli Havenin yhteydessä. Perille pääsee helposti vaikka kolmosen sporalla. Ruokapuoli on painottunut nimenomaan kalaruokiin; sesongin suomalaista kalaa ja pohjoismaisia meren antimia.


Keittiön pieni tervehdys saapui söötissä pienessä lasipurkissa
Menu vaikutti niin herkulliselta, että jo alkuruokien kohdalla iski valinnanvaikeus. Lohisashimi ja taimenmätiä vai graavattua järvisiikaa ja kotimaista siianmätiä? Päätimme sitten tilata molemmat ja maistella ristiin. Itselleni tuli alunperin siika, mutta annoskateus iski välittömästi annosten saavuttua pöytään. Eihän siinä sitten muuta kuin lautaset vaihtoon :)



Siian päälle oli aseteltu mm. punajuurta, kantarelleja sekä pitsimäisen ohuita leipälastuja.


Leipiä tarjoiltiin kolmea eri sorttia näkkäristä saaristolaisleipään.



Pääruokana söin paistettua järvikuhaa, kurpitsaa ja suppilovahveroita. Lautasen oikeaan yläkulmaan oli vielä lisätty pieni, mutta sitäkin maukkaampi kroketti. Kurpitsakuutiot olivat mukavan al dentejä ja kaiken kaikkiaan annoksen kaikki maut pelasivat loistavasti yhteen. Kala oli paistettu täydellisesti, nahka oli erinomaisen rapeaa ja kuhan kypsyys sekä suolaisuus optimissaan.



Sahramirisottoa, kampasimpukoita ja jättiravunpyrstöjä -annos oli saanut ekstraa vielä pienestä kalmarista. Raikkautta ja pirteyttä annokseen toi mm. kaltattu kirsikkatomaatti sekä sitrushedelmää appelsiini ja greippilohkojen muodossa.


Aterian päätti vuohenmaitopannacotta lakoilla ja tyrnisorbetilla. Tai no oikeasti kyllä Irish coffee. Joka tapauksessa hyvää oli hauskaakin vielä, mene ja tiedä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti