29.12.2012

Suklaalikööriä lautasella


Bongasin yhdestä suosikkiblogistani Sillä sipulista aivan järjettömän hyvältä vaikuttavan reseptin, sillä yksi ehdottomista lemppareistani on suklaa- ja / tai kaakaolikööri. Ja tietenkin suklaakakut mutaisina tai ilman. Tässä ohjeessa yhdistettiin nämä kaksi maagista komponenttia, joten lopputulos ei voi olla mitään muuta kuin jotain, mitä toivoisi saavansa viimeisellä ateriallaan.

Päätin siis ylläri pylläri kokeilla ohjetta tehden tätä toiseksi jälkkäriksi jouluaaton jälkiruoallemme, sillä en ole todellakaan ainoa suklaalle perso henkilö perheessämme!


Kaiken kaikkiaan ohje on todella simppeli. Kun pohjan suklaa ja voi on sulatettu ja jäähdytetty, mukaan lisätään loput aineet. Sitten sekoitetaan enää keskenään juustomassan ainekset ja kaikki ladotaan piirakkavuokaan. Sen jälkeen onkin jäljellä enää vain paisto.


Suklaalikööri-juustokakku

Pohja:

55 g voita
100 g tummaa (70 %) suklaata
130 g sokeria
2 kananmunaa
70 g vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa

Juustomassa:

200 g maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa
1 keltuainen
70 g sokeria
½ dl Mozart Chocolate Cream Gold - likööriä

Taittele piirakkavuoan pohjalle leivinpaperi.  Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Sulata voi ja suklaa samassa kattilassa miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoittaen. Ota kattila pois levyltä ja anna jäähtyä hetki, jotteivat sekaan lisättävät munat juoksettuisi. Lisää joukkoon sokeri ja munat, sekoita. Sekoita joukkoon vielä vehnäjauhot ja suola. Levitä leivinpaperoituun vuokaan.



Sekoita keskenään hyvin kaikki juustomassan ainekset ja levitä se sitten suklaataikinan päälle.  


Tasoita ja marmoroi pinta halutessasi vetämällä veitsellä erisuuntaisia vetoja piiraan päältä ihan pohjaa myöten.


Kypsennä uunissa noin 35 - 40 minuuttia, uunista riippuen.

Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä tai täysin jäähtyneenä. Säilytä leivonnaista jääkaapissa, mutta nosta se ajoissa huoneenlämpöön tarjoilua varten. 


Kaikki Alkot eivät suinkaan myy tätä likööriä, joten ennen turhaa kauppareissua, voit tsekata itseäsi lähimmän tätä tuotetta myyvän myymälän tämän linkin alalaidasta.


Alkuperäinen idea ja ohje löytyy osoitteesta: 
http://sillasipuli.blogspot.fi/2012/12/suklaista-kultalikoorijuustokakkua.html.

Kaikki kiitos heille, aivansuper hyvää tosin kaveriksi ottaisin jätskiä tai meidän tapauksessa ainesten puuttuessa kermavaahtoa (tai todellisten suklaa-addiktien tapauksessa ohjeeseen jo käytettyä likööriä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti